perjantai 31. elokuuta 2012

Munat korissa


Satuin vahingossa Tiimarin loppuunmyyntiin, jossa oli kaikki jäljellä oleva tavara vähintään puoleen hintaan. Kassillinen tavaraa lähti mukaan, ja jopa kangasväri (jota menin alunperin hakemaan) oli alennuksessa. Mukaan tarttui mm. kynttilöitä aika reilusti. Samalla huomasin ruman keltaisen rautalankakorin, jolle jäi hintaa 2€.
Pikkuisen valkoista spraymaalia pintaan, niin hienohan siitä tuli. Olen nimittäin yrittänyt löytää munille kivan näköistä säilytyskoria. Olen tähän asti säilönyt niitä jääkaapissa, mutta kun alkaa tuo jauhopeukalo syyhytä koko ajan enemmän ja enemmän, oli niille hankittava jokin säilytyspaikka huoneenlämmössä.


Ja tervetuloa vaan uudelle lukijalle. Ihan täysi kymppi jo kasassa. 
Hienoa :)

maanantai 27. elokuuta 2012

Pientä säätöä

Meidän kodissa se menee niin, että minä sisustan ja säädän, ja J puuttuu asiaan jos homma menee överiksi. Itsekin yritän aina säilyttää jonkinlaisen tasapainon, joten jos naisellisia hömpötyksiä alkaa esintymään liikaa, on jossain tehtävä pieniä muutoksia. Kaikki lähti tässä tapauksessa kuitenkin matosta. Löysin niin söpön maton kirppikseltä, jota en voinut vastustaa. Hintakin oli vaivaiset 4 euroa, joten tein ostopäätöstä noin nanosekunnin.


Kokeilin mattoa aluksi vierashuoneeseen, mutta se olisi käynnistänyt lumipalloefektin, ja kaikki tekstiilit olisi mennyt uusiksi. Joten makkariin se löysi tiensä. Ja kas, sininen olikin ihan samaa sävyä kun meidän makkarin seinissä.


Samaan syssyyn toteutin pitkään päässä pyörineen idean. Minua on häirinnyt meidän sivutason epäsiisteys. Niinpä halusin saada osan katseilta piiloon. Ompelukoneella surautin alahyllyn eteen pienen verhon, ja lopputulos on mielestäni ihana.


Ja ennen...



Ovensuuhun hankin ovistopparin, koska ovi ei pysynyt koskaan kunnolla auki. Onhan se vähän hassua toivotella vieraat tervetulleeksi omaan makkariin :) Mutta se oli niin nätti.


Ja koska makuuhuoneen ilme muuttui entisestään tyttömäisempään suuntaan, oli mielestäni kohtuullista laitta vierashuoneen ilme astetta maskuliinisempaan. Onhan se kuitenkin J:n valtakuntaa. 


lauantai 25. elokuuta 2012

Valosta varjoihin

Kesän viimeisiä päiviä vietellään ja syksy alkaa jo näyttäytyä. Puiden lehdet alkavat kellastua, ja loppukesän kukat availevat viimeisiä nuppujaan. Minusta on ihanaa kun illat pimenevät. En ole ollenkaan valoisten kesäöiden fani, vaan pidän siitä kun illat ovat hämyisiä ja voi sytytellä kynttilät tunnelmaa luomaan. 
On ihanaa kun sade  ropisee ikkunaan, ja voit kietoutua huovan sisälle hyvän kirjan, ja ehkäpä punaviinilasillisen kera. 








sunnuntai 19. elokuuta 2012

Isännälle leikettä


Valmistin poimimistani kanttarelleista Metsästäjän leikettä mukailevan ruoan. Muuten samaan malliin, mutta en nuijinut pihvejä ohueksi. Mielestäni pysyvät mehukkaampina näin. Maukasta oli!


PORSAANLEIKE JA KERMAINEN KANTTARELLIKASTIKE

4 kpl maustamatonta porsaan ulkofileeleikettä
2 kananmunaa
2 dl korppujauhoja
suolaa pippuria
voita

Kastike:
n. 2 litraa kanttarelleja
1 sipuli
1 dl kevätsipulisilppua
4 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria
voita

Nosta porsaanlihat huoneenlämpöön kastikkeen valmistamisen ajaksi. Paloittele sienet, sekä silppua sipulit.
Lisää sienet kuumalle pannulle, ja sekoittele olla kunnes enimmät nesteet ovat haihtuneet. Kuullota tavallinen sipuli voissa paistokasarissa. Lisää sienet ja kevätsipulit. Kaada joukkoon kerma, ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä n. 15 min, kunnes kastike on saostunut.

Laita munat lautaselle, ja toiselle korppujauhot. Mausta porsaanleikkeet suolalla ja pippurilla. Laita pannu kuumenemaan. Pyöritä leikkeet ensin kananmunassa, ja sen jälkeen korppujauhoissa. Paista reilussa voissa, miedolla lämmöllä, kunnes leikkeet ovat kauniin kullanruskeita. Tarjoa keitettyjen- tai lohkoperunoiden kanssa.


torstai 16. elokuuta 2012

Hävitystä ja uuden istuttamista




Meidän naapuri on istuttanut karhunköynnöksen koiriensa verkkoaidan viereen, mikä on mielestäni ihan kiva, koska se peittää nätisti ruman verkkoaidan.


MUTTA...

 Hyvä että jollakin on ollut haravalle käyttöä

Käyttämätön letkuteline on uusiokäytössä

Vanha lehtikomposti ja viereinen koivu on vallattu, 
kuten koko saunan takapiha.

Lehtikomposti hävitettiin, ja sen mukana karhunköynnöstä parin kottikärryllisen verran.
Koivukin on varmasti helpottunut, kun takiainen saatiin irrotettua. 



Kaivettiin myös ylös 4 huonokuntoista mustaherukkapensasta, jotka oli istutettu niin keskelle pihaa, että ne olivat jatkuvasti tiellä. Samalla lähti yksi vanha puun kanto, jonka kanssa J taisteli toista tuntia. 
Tilalle istutin kauan haaveilemani syyshortensian. Toivottavasti kaunokainen vaan viihtyy ja lähtee kasvamaan.




sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lomasta pian muisto vain..

Tulipas pitkä bloggaustauko. Loma meni niin äkkiä, etten edes ole muistanut koko asiaa. Rehellisyyden nimissä, olen ollut kotona vain vajaan viikon koko loman aikana, joten ne ajat olen hoitanut pihaa, pyykännyt sekä pakannut taas uutta reissua varten. 
En lähde tarkemmin erittelemään mitä kaikkea touhusin loman aikana. Niin paljon mahtui matkan varrelle. Mutta laitan pienen kuvasarjan, tallennetuista hetkistä loman ajalta.


Käytiin siskon kanssa katsomassa asuntomessut. Täytyy myöntää että olin pettynyt. Kaikki talot olivat enemmän tai vähemmän toistensa kopioita, ja mitään uutta en löytänyt. Ainoa talo mikä hieman säväytti oli Villa Vuorela, kohde nro 15. Sekin ainoastaan ihanien mattojen ansiosta. Tällaista olen haaveillut meidän olohuoneeseen. Ovat vaan niin hirveän hintaisia, että on jäänyt hankkimatta. 

 Ratinan stadion, juuri ennen konsertin alkua. Pääesiintyjä Red Hot Chili Peppers. Oli erittäin mukavaa ja hyvä keikka. Ainoa miinus etteivät soittaneet Snowta.


Ennen keikkaa tein porukalle ison padallisen, lempeän tulista Chili con carnea.


Sitten mökille kokkailemaan.

Tein anopille lahjaksi kranssin mökin seinälle.

Keiteleen tyrskyissä taisteleva kaunokainen.


Mökin lenkkipolun varresta löytyi aarre.


Irwin kaipaa kalastajia takaisin.


Muutama kuva vielä mökin rannasta. 
Kun järvi on tyyni ja taivas selkeä, on auringonlaskun aika taianomainen.






Huomenna alkaakin arkinen aherrus. Tämä viikonloppu ollaan aherrettu puutarhan kimpussa, joten seuraava postaus taitaakin olla oman pihan puolelta. 

Se onkin taas kynttilöiden aika. Ihanaa alkavaa syksyä kaikille!