tiistai 26. kesäkuuta 2012

Arkena


 Juhannus vietettiin mahtavien kelien kera maalla. Jotenkin kuitenkin sain inhottavan kesäflunssan, joten olen nyhjöttänyt nyt kaksi päivää neljän seinän sisällä, vaikka ulkona olisi mikä ihanin auringonpaiste.

Lupailin juhannukselta ruokapostausta joistakin herkuista mitä tehtailtiin. Tehtiin talkkunalettuja mustikoiden kera, herkullisia hampurilaisia kera coleslawn, sekä grillattua naudan ulkofilettä ja aurajuustotomaatteja. Huomasin vaan aina ruokailun jälkeen, että olin hurmioissani unohtanut kuvailla herkut. Paitsi viimeiseksi tehdyn herkullisen mansikkakakun, josta tuli vaan sen verran rumilus, että taidan jättää kuvat kovalevyn uumeniin. Siksi jaankin nyt reseptin yhdestä suosikkiannoksistani. Tämän annoksen olen aikoinani löytänyt Tina Nordströmin reseptikirjasta.

Lihapullat ja valkokaalimuhennos (4 annosta)

 

 

 Murekemassa


1 kananmuna
1 ½ dl maitoa
3 viipaletta tuoretta vaaleaa leipää
5 pientä anjovisfileetä
½ purjo
400g nauta-sikajauhelihaa
2 rkl makeaa sinappia
suolaa ja pippuria
voita paistamiseen

Sekoita yhteen muna ja maito. Leikkaa leivistä reunat pois, ja laita munamaitoon turpoamaan.Silppua anjovisfileet ja purjo hienoksi. Sekoita loput massan ainekset joukkoon. Anna massan vetäytyä hetken.
Kastele kädet ja muotoile massasta lihapullia. Paista pannulla kypsiksi n. 10 min.

Valkokaalimuhennos


½ valkokaali
voita paistamiseen
1 rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
2 rkl voita
1 salottisipuli
(1 dl persiljaa)
suolaa ja pippuria

Suikaloi kaali hienoksi ja kuullota se voissa kattilassa. Ripottele päälle jauhot ja lisää maito ja voi. Anna kiehua kunnes kaali pehmenee n. 10 min. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuori salottisipuli ja hienonna se. Silppua myös persilja. Sekoita sipuli ja persiljasilppu muhennokseen. Lisää lihapullat ja tarjoile.

Helppoa, edullista ja herkullista. Anjovis antaa pullille maukkaan säväyksen kuitenkaan maistumatta liikaa.
Teen näitä samoja lihapullia aina myös joulupöytään. Ruotsista on meidän perheeseen jäänyt perinne, että lihapullia on oltava joulupöydässä. Se on nyt myös tarttunut mieheni perheen joulutapoihin.


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Eteisen uusia tuulia


Taas on eteisessä tapahtunut pieniä muutoksia. Kuten kerroin jo aikaisemmin, tuli meidän edellinen naulakko seinältä alas että rymisi. Vanha rautanaulakko jouduttiin valitettavasti heivaamaan varaston perukoille, ja tilalle keksimään kevyempää vaihtoehtoa.



Sain eteiseen vihdoin peilin. Ei tarvi enää kengillä rampata sisälle asti katsomaan onko lätsä vinossa.
Kiva jakkara hankittiin myös. Paitsi että se on kaunis, niin siinä on kätevä solmia tarvittaessa kengät.



Samalla päätimme lisätä kauan kaivattua kaappitilaa, ja täytyy kyllä sanoa että olen lopputulokseen tyytyväinen, koska takkimäärä oli naulakossa aina valtava. Näin on huomattavasti siistimmän näköistä, kun suurin osa on katseilta piilossa. Kaappi on edullinen hankinta Sotkasta, johon vaihdettiin vedin.


Kaikenkaikkiaan pidän tästä ratkaisusta enemmän kuin aikaisemmasta, joten onni onnettomuudessa että naulakko tippui :)

Nyt tuleekin taukoa kun lähdetään huomenna jo juhannuksen viettoon maalle. Palailen sitten herkullisten reseptien kera, koska suunnitteilla on toinen toisiaan ihanampia juhannusruokia.

Oikein ihanaa juhannusta kaikille!



sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäkuun kukkasia


Erittäin mukava viikonloppu on nyt takanapäin. Saatiin Pirkanmaalta vieraita torstaista sunnuntaihin, joten hain sisälle sulostuttamaan muutaman syreeninoksan. Oman pihan syreenit ovat täydessä kukassa, joten sisällekin saa helposti ihanan syreenintuoksun.


Tienposket ovat nyt täynnä kauniita Lupiineja. Vaikka sitä kasvaa villinä joka puolella niin silti pidän sitä todella kauniina. Nykyään kun sitä löytyy eri väreissäkin, eikä ainoastaan sinisenä.


Mukavaa alkavaa viikkoa. Nyt kutsuu sohvannurkka ja hyvä leffa.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Pitkissä kantimissa


Muutosta asti olen meinannut vaihtaa rappusissa olevan lampun. Se oli pieni Ikean valaisin, joka ei herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita. Se jäi edellisiltä asukkailta, kun he muuttivat. Ongelma oli siinä, että katto on rappusissa niin korkealla, ettei sinne yletä millään tavallisilla porrasjakkaroilla. Minulla oli yksi vanha valaisin, joka olisi ollut siihen ihan ok, mutta ei mitenkään täydellinen. Nyt löysin Kodin Ykkösen Yllätyspäiviltä yhden valaisimen, jota olen käynyt ihastelemassa aikaisemminkin. Aikaisemmin se maksoi n. viisikymmentä euroa, mutta nyt löysin sen kympillä!! Pakkohan se oli ostaa, ja saada se pika pikaa kattoon. Onneksi töistä sai lainattua tikkaat, joilla ylettyi vaihtamaan sen.


Ennen

Jälkeen


To do: Listatkin pitäisi laittaa (sitten joskus)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kellarin ovi


Tässä meidän "halli". Tila kuistin ja keittiön välissä, josta lähtee portaat yläkertaan. Portaat kaipaisi hieman tukemista, mutta muuten pidän vanhoista kuluneista portaista. Portaiden pikkuikkunasta on tullut Irwinin tähyilypaikka, joten se on aina täynnä kuononjälkiä.


Kellarin ovi on hämännyt niin monia, jotka ovat etsineet vessaa, joten päätin maalata oveen tekstin, joka kertoo mitä tämän oven takana sijaitsee.


Kuisti on jälleen kerran muutoksen kohteena, ja laittelen myöhemmin kuvia siitä. Viikonloppuna on tiedossa juhlat ystävien luona ja lauantaina päästetään hepat kesälaitumelle. Mukava viikonloppu siis tulossa.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Maalla


 Niin kuin jo viime postauksessa mainitsin, kävimme mökiltä lähdettyämme mutkan isäni luona maalla. Irwin pääsi taas riehumaan Lucan kanssa, ja ne pistivät isän narsissipenkin niin pahaan kuntoon, että päätin poimia katkenneet kukkaressut parempaan talteen. Hevosille laitettiin porukalla laidun valmiiksi, jotta pääsisivät pian herkuttelemaan vihreää heinää napansa täyteen. En malta odottaa sitä hetkeä kun ne pääsevät ilakoimaan laitumelle. Se on aina jotenkin niin ihana nähdä kuinka paljon ne siitä nauttii. Missi on jo niin iso tyttö, että pienokaiselle maistuu jo heinäkin.









TÄYTETYT LETUT




 Urakan jälkeen tein meille lettuja, suolaisella sekä makealla täytteellä. 
Ne ovat niin herkullisia, ja oikeanlaisella täytteellä, sopivat lounaaksi mainiosti.


Savukalatäytteen tein mökiltä tuomistamme savuahvenista, mutta muukin savukala käy. 
Lisäksi turkkilaista jogurttia, hienoksi silputtua punasipulia, 1 rkl sitruunamehua, hieman suolaa ja pippuria.


 Raparperikompotin tein isän pihan raparpereista. 
Leikkaa 3 vartta paloiksi. Keitä paloja vedessä, kunnes pehmenevät kunnolla. Kaada suurin osa vedestä pois, ja lisää reilusti sokeria (n. 2-3dl) Anna hautua miedolla lämmöllä vielä kannen alla n. 10min. 
Lisää lopuksi hieman kanelia tai vaniljasokeria



Ensi kerralla pitkästä aikaa hieman sisustusjuttuja. Olen nyt päässyt kotona vauhtiin, kun on ollut niin kurjat kelit, ettei pihalla viitsi touhuta. Pari kivaa juttua olen saanut tehtyä, joita olen pitkään hautonut mielessäni. Nyt olen eteisen kimpussa taas, kun täytyy korjata se tippuneen naulakon aihettama tuho. 
.