maanantai 24. joulukuuta 2012

Luukku 24

Nyt tämäkin ahertaja hiljenee joulun viettoon, joten blogikin sen myötä vähäksi aikaa. Oikein maukasta, makoisaa ja kaunista joulua kaikille!



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Luukku 23

Joulusauna. Tämä perinne on saanut oman merkityksensä vasta aikuisiällä, sillä en muista että joulusauna olisi ollut meillä ruotsissa kovinkaan tärkeä. Vaikka molemmat vanhemmat ovatkin suomalaisia. 
Nyt on ihanaa kun on oma puulämmitteinen pihasauna. Nyt se on laitettu valmiiksi huomisia löylyttelijöitä varten. 

Saunan oveen tein koristeen havuista ja koristesydämmistä

Saunan pukeutumistila sai myös hieman joulutunnelmaa

Omat suihkusaippuat nais- ja miesväelle

J teki tilauksestani saunan eteen ulkotulelle telineen

Tähänkin luukkuun lipsahti vähän useampi kuva :)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Luukku 22

Omatekoinen joulusinappi on ollut ihan must, siitä asti kun tein sitä ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. 
Ilman sitä kinkku ei maistu miltään. 




KONJAKKI SINAPPI

2 dl Colman`s sinappijauhetta
1 dl sokeria 
2 dl kuohukermaa
1 rkl konjakkia

Mittaa ainekset, konjakkia lukuunottamatta kattilaan. 
Anna kiehahtaa, kunnes sinappi sakenee. 
Ota kattila liedeltä ja lisää konjakki. 
Purkita ja säilytä kylmässä.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Luukku 21

Meinasi mennä hilkulle tämän päivän luukku, mutta ehdinpä koneelle vielä tämän vuorokauden puolella. Tänään on ollut aikamoinen tohinapäivä, jotta voidaan rauhoittua joulun viettoon heti huomisesta lähtien. Olen ollut töissä, käynyt kaupassa ja vielä ratsastamassakin. Sitten hieman lahjojen paketointia ja nämä... pariin mandariiniin tökin koristeeksi neilikoita. Toimivat hyvin huonetuoksuna, ja on huomattavasti parempi tuoksu kun esimerkiksi kaupan tuoksukynttilöissä.


torstai 20. joulukuuta 2012

Luukku 20

Vaikka rakastankin hyasintteja niiden tuoksun vuoksi, on silti amaryllis ehdottomasti mielestäni kaunein joulukukka. 
Se on ainoa joulukukka jonka kelpuutan punaisena. Nyt se on vihdoin alkanut avaamaan nuppuaan, juuri sopivasti jouluksi. 


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Luukku 19

Piparkakkutalo. Olen aika noviisi tässä hommassa. Tein viime vuonna meille tänne kotiin mini-piparkakkutalon, mutta nyt halusin tehdä ihan kunnon kokoisen. Teinpä siis J:n veljenpojille tällaisen ihanuuden. Talossa kaikki on syötävää, pihan puuta, lumiukkoa ja eläimiä lukuunottamatta. Olen itse asiassa erittäin tyytyväinen lopputulokseen, toivottavasti pojat myös tykkäävät. 

Tähän laitoin vähän useamman kuvan :)






tiistai 18. joulukuuta 2012

Luukku 18

Piparit. Minun ei pitänyt edes tehdä tänä vuonna pipareita, koska me syödään niitä aina lopulta niin vähän, mutta näinhän siinä sitten taas kävi. Mutta tulee niistä aina yhtä huumaava tuoksu. Itse asiassa halusin tehdä J:n veljenpojille piparkakkutalon ja taikinaa jäi niin paljon yli, että saatiin ihan riittävästä syötäviksikin. Piparitalosta laitan kuvan sitten kun valmistuu. 


maanantai 17. joulukuuta 2012

Luukku 17

Samu Sirkan joulutervehdys. Se oli meidän lapsuudessa jokajouluinen perinne, ja vähän vanhempanakin. Toki vanhempana toiseksi suosikiksi nousi Lumiukko, mutta silti on tämä Walt Disneyn klassikko ansainnut oman paikkansa sydämmessäni. Muistutus tästä tuli itse asiassa Jari Sillanpäältä, joka esitti hauskan sikermän siitä joulukonsertissaan. 
Tässä siitä hieman typistetty versio.   



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Luukku 16

Vietettiin viikonloppu kyläilyn merkeissä, siskoni ja hänen perheensä luona. Jouluostokset on nyt tehtynä joten voin nyt alkaa keskittymään jouluruokien tekemiseen. Tuliaisiksi vein pieniä makupaloja, jotka pakkasin pieneen pakettiin. Ihanien kinuski-pähkinä ruutujen ohjeen löydät täältä.


lauantai 15. joulukuuta 2012

Luukku 15

Unelmani olisi että jokin aamu, saisin tallustella omaan talliin, antamaan omille hevosilleni aamukaurat. Olen kuitenkin onnekas että saan puuhailla hevosten parissa isäni luona, ja ratsastuskoululla, jossa käyn tunneilla. Mais Tex ja Missy saa reikäleivät karsinoidensa oviin roikkumaan, jotka saavat herkutella sitten jouluna.


perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 14

Tunnelmaa keittiöstä. Pieni kakkukupu on saanut sisälleen mini led-sarjan. Mukava tunnelmallinen valo, kun jouluyönä käy jääkapilla kinkkuvarkaissa. 


torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13

Hyvää Pyhän Lucian päivää!
Tämä päivä oli yksi odotetuimmista lapsena. Mikä olikaan ihanampaa, kuin saada kaunis kruunu päähän ja kimallenauhat vyötäisille. Kuvassa vietämme Lucian päivää kotona, jolloin saimme kaikki sisaret olla Lucia-neitoja. 


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Luukku 12

Joululimppu. Ah niin hyvää! Olen ottanut tavakseni leipoa jouluksi meille leivät, koska ne maistuu ehdottomasti parhaalta niin. Hyvä joululeipä on sopivassa suhteessa makea ja mausteinen. Pehmeä sisältä ja rapea pinnalta. 


Joululimppu (4 leipää)

8 dl piimää
3 dl siirappia
1½ rkl pomeranssinkuorta
75 g hiivaa 
1 rkl suolaa
500 g vehnäjauhoja
n. 1 kg vehnähiivaleipäjauhoja

voiteluun
½ dl siirappia
½ dl vettä

1. Kuumenna piimä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva piimään ja lisää muut aineet. Alusta leipätaikina. Kohota taikinaa lämpimässä puolisen tuntia, kunnes se kaksinkertaistuu.

2. Leivo taikinasta 4 limppua. Kohota leivät. Pistele leivät ja pane ensin 175-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Lisää lämpö 200-asteeseen ja jatka vielä puoli tuntia, kunnes leipä on kypsä.

3. Voitele kypsät, kuumat limput siirappivedellä.

Resepti: Kotiliesi 1968 (Jouluelämää 2012)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Luukku 11

Hankin tänä jouluna pienille ystävillemme ihan uuden ruokinta-automaatin, joka oli niin soma etten pystynyt sitä vastustamaan. Mikä onkaan mukavampaa kuin seurata aamukahvilla kuhinaa ruokintapaikalla.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 10

Ei vaan tunnu joululta ilman Hyasintin tuoksua. Se on ehdoton jouluntekijä. Pieniä asetelmia olen tehnyt sinne tänne, ympäri taloa. Tässä laitoin Hyasinteille jäkäläpedin ja koristeiksi kanelitangot ja tähtianista.


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Luukku 9

Käsillä tekeminen. Haluaisin tehdä vaikka mitä itse, jos vaan aika riittäisi. Olin jo suunnitellut meidän tämän vuoden joulukorttien ulkoasun, kunnes tajusin, että ensi torstaina ne täytyy viimeistään postittaa. Ei taida auttaa muu, kun suunnata Harjun Paperiin etsimään kortteja. Sillä olenhan tehnyt lupauksen stressittömästä joulusta. 
Nämä kauniit paperitähdet ehdin kuitenkin askarrella yksi ilta. 
 Paperi on vanhasta kirjasta, josta oli kannet revenneet.
Ne ripustin metsästä löytämääni oksanpätkään.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Luukku 8

Hellefors Julmust. Jos lapsuuden jouluista pitäisi muistella yhtä makua, niin se olisi ehdottomasti tämä. Mahtavaa että se löytyy vihdoin myös Suomalaisten kauppojen hyllyistä. Pettymys oli aikamoinen, kun Suomeen muutettuamme ei jouluna tätä saatukaan.
Maistuu ihan yhtä hyvältä näin aikuisiälläkin. 


perjantai 7. joulukuuta 2012

Luukku 7

Jouluvalot... ovat ihan eri asia kuin tunnelmavalot, jotka voi virittää jo lokakuun lopulla. Jouluvaloiksi lasken tähden ja kynttelikön. 
Lapsuuden kodissa oli erittäin tarkkaa, että jouluvalot laitetaan 1 adventti. Nykyään olen tästä hieman lipsunut, ja ottanut vähän varaslähtöä, koska haluan että tuntuu joululta ihan pikkuisen pidempään. 


torstai 6. joulukuuta 2012

Luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään leivottiin anopin kanssa 140 karjalanpiirakkaa jouluksi.       
 J:n isän suku on Itä-Suomesta lähtöisin, joten heidän suvun naisilla on ollut perinteenä leipoa piirakat joulpöytään. 
Ihana perinne, jota jatkan mielelläni. 


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Luukku 5

Tämä päivä aherrettiin töissä. Illalla lähti J pikkujouluihin, joten meillä on rauhallinen koti-ilta Irwinin kanssa. Kaadoin itselleni lasillisen punaista ja tein maukkaan salaatin, jossa yhdistyvät ihanasti suolainen vuohenjuusto ja makea viikunahillo. 
Täydellistä!


tiistai 4. joulukuuta 2012

Luukku 4

Olemme tänään menossa anoppini kanssa Jari Sillanpään ja Aia:n joulukonserttiin. Rakastan joululauluja. Niitä jaksan kuunnella koko joulukuun ajan kyllästymättä. Ylipääsemätön suosikkini on silti Varpunen jouluaamuna. Itken joka kerta kun sen kuulen. Täytynee siis ottaa nenäliinoja mukaan
Loistava on Jarkko Aholan esittämä versio.



maanantai 3. joulukuuta 2012

Luukku 3


Havut kuuluvat jouluun mielestäni kuin manteli puuroon. Parasta on, että ne voi käydä hakemassa luonnon omasta kukkakaupasta täysin veloituksetta. Nämä havut ovat pihamme perukoilla kasvavista valtavista kuusista. Kaunis asetelma ei tarvitse juurikaan muuta kun pienen puuterilumipeitteen, niin se on juuri täydellinen kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Luukku 2



Toisen luukun takaa löytyy vihreät kuulat. 
Ne on ehdottomia suosikkeja Julia konvehtien lisäksi. 
Niitä riittää ihan pari vaan, niin on makean himo tyydytetty.

Myöhästelevä tonttu

Ensimmäinen päivä menikin jo eilen, enkä yksinkertaisesti ehtinyt koneelle missään välissä avatakseni ensimmäistä luukkua. Mutta olen tänä jouluna tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että en aio stressata mistään. Siksipä ei maailma kaadu, vaikka se tehdään vasta tänään.

Vaikka aikuisia jo ollaankin, tein J:lle joulukalenterin, 
jonka täytän päivittäin jollain mukavalla yllätyksellä.

Irwinillekin olisi maistunut :)

Advettikynttilät tein maalaamalla numerot suoraan kynttilään, 
ja koristelemalla kynttilänjalat vanhoilla piparimuoteilla. 


Omaa joulukalenteria ajattelin pitää postaamalla päivittäin yhden kuvan, 
jostakin minulle tärkeästä asiasta jouluna.

1 luukku

Tämä oli suosikkini kaikista joulukoristeista lapsena. Ehkä siitä syystä että äitini sanoi tytön muistuttavan minua. Muistin tämä muutettuamme tähän taloon, koska tämä ikkuna ikään kuin kaipasi juuri tätä koristetta. 
Onneksi se löytyikin isäni varastoista. 



En suinkaan aio jatkaa tätä rataa, vaan toki toisen luukun avaamme vielä tänään.
Illalla siis!