tiistai 2. syyskuuta 2014

Itsetutkiskelua

Olen käynyt itseni kanssa sisäistä taistelua. Jatkanko tätä aikaisemmin niin rakasta harrastusta vai en. Kesän aikana vahingossa tullut tauko ei nyt ota katketakseen, vaan huomaan jatkuvasti keksiväni syitä miksi en koe blogin päivittämistä niin tärkeäksi. Valokuvistani on varmasti nähtävissä että en omista kunnon järjestelmäkameraa, vaan kuvat on otettu pokkarilla. Haluaisin niiiin kovasti kunnon kameran, mutta haluaisin sitten hankkia myös oikeasti kunnon kameran, enkä mitään halpisratkaisua. Kännykällä tuleekin päiviteltyä Instagramia ahkerasti, mutta se on niin eri maailma, jossa en ole niin turhan tarkka kuvien laadusta.

Nyt olen miettinyt miksi tämä tuntuu niin tahmealta, vaikka samaisella kameralla päivitin blogia ahkeraan parin vuoden ajan. Päädyin sitten lukemaan tuon pienen esittelyn, jonka olen ylänurkkaan blogistani kirjoittanut. Tulin siihen tulokseen, että olen eksynyt polulta nyt kunnolla. Blogini, joka pyöri aikaisemmin hyvin arkisten asioiden ympärillä, on yhtäkkiä jäänyt liikaa leipomiseen (jota en kuitenkaan niin paljon harrasta kun ruoanlaittoa) ja sisustamiseen liittyviin aiheisiin. Hyvää ruokaa tehdään usein, mutta ehkä tämä tuntuu itsestäni niin itsestäänselvyydeltä. Sisustamista teen niin paljon työelämässä, että kotonani en niin suuria muutoksia tee jatkuvasti. Siksi tuntuu että juurikaan mitään päivittämisen arvosta ei tapahdu, vaikka alkuperäinen ajatus olikin, että ei tarvitsekaan, vaan pienemmätkin jutut riittävät. Ja blogi kertoisi meidän talon jokapäiväisestä elämästä.

Siispä ajattelin palata juurilleni, ja yksinkertaistaa asiat. Seuraava päivitys on juurikin niitä arjen pieniä iloja. Hyvä arkiruoka!!

Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän epäselvän vuodatukseni, ja lueskelee edelleen niin hiljaista blogiani :)

-Iitu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti