keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Penkki


Tein taas kirpparilöydön. Löysin sopivan kokoisen penkin saunan ikkunan alle, koska jostain selittämättömästä syystä olemme molemmat J:n kanssa sellaista siihen kaivattu. Epäilen vahvasti ettei siinä kukaan tule istumaan, koska jos ottaa muutaman askeleen pääsee löylyistä pöydän ääreen terassille jäähyttelemään. Mutta siinä se nyt on, ja sopii mielestäni oikein mukavasti. 




Paitsi... Tuo laudoituksen ällön kellertevä väri minua häiritsee. Nyt mietinkin että maalaanko ne mustiksi kuten penkin runko, vai koko penkin valkoiseksi, vai laudat kuluneen harmaiksi vai, vai, vai???
No täytynee vähän aikaa tuota sulatella. 


Huomasin myös mukavan yllätyksen päivänliljan takana. Siellä oleva unikko alkaa kukkimaan. Olen aikaisemminkin huomannut unikon lehtiä pitkin pihaa, mutta koskaan ne eivät ole kasvattaneet kukkavarsia. Nyt vaan jännäämään minkä värinen lie. Olisipa vaalea niin pääsisi kavereiden mukaan perennapenkkiin, jos taas punainen, niin täytynee katkoa siltä kukkavarret ennen siementen tekoa.


Omenapuu on ihanasti kukassa, mutta kaikki pölyttäjät ovat pakkasia piilossa. 
Saadaankohan omppua tänä vuonna laisinkaan?


Nyt odottelemaan sitä kesää takaisin!!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Sadepäivän puutarhahaaveilua


Tänään sataa, vaikka alkuviikosta lupailivat jo aurinkoa. Mutta eipä tuosta masentua kannata. Tuuli tuntuu lämpimältä ja kesän lupauksen voi jo aistia. Lenkin päätteeksi jäin vähän katselemaan puutarhaa taas "sillä silmällä" ja mietin mitä kesäksi voisi keksiä. Pari juttua on vielä suunnitelmissa nyt kun sain vihdoin kauan haaveilemani perennapenkin terassin eteen.


Vielä ei siis näytä miltään, mutta parin vuoden päästä toivon mukaan kukoistaa. Vanhan roosan "Shirley Temple" pionin ympärille istutin ylläolevia kukkia. Vasemmalta ylhältä: Viherpeukalot tertturuusu, Jaloruusu Chopin, Verikurjenpolvi, Pioni Louis Barthelot, Isoidänunikko Berry's white.Nyt vaan toivon että kaikki menestyvät ja lähtevät hyvin kasvamaan.Vielä ajattelin tuohon etsiä jonkun kivan metallisen köynnöskasvi telineen, kunhan löydän vaan sopivan rustiikkisen ja tyyliin sopivan.


Laitettiin kukkapenkin ympärille väliaikainen aita katkotuista heinäseipäistä ja juuttinarusta, ettei kuvassa näkyvä koheltaja jyrää taimia ennen kun ehtivät lähteä kasvamaan. 
Reunukseksi suunnittelin kivistä ja maakosteasta betonista tehtyä reunaa.


Puutarhahortensia siirtyi ilmojen lämmettyä ulos. Se oli jo niin upean näköinen kun huomasin lehtien pinnalla pienen pieniä pölyhipun näköisiä ryökäleitä... Hemmetin kirvat sai aikamoista tuhoa aikaiseksi. Marttojen sivuilta luin sitten että mäntysuopa-vesi liuoksella ne saisi häädettyä, mutta Hortensia tuntui vetävän siitä aineesta herneen nokkaan. Saa nähdä onko koko kasvi mennyttä kalua.


Anopilta saimme upean saavin johon suunnittelin laittavani kesäkukkia. Se on kaikki nämä vuodet lepäillyt anopin papan vanhassa verstaassa. Mutta kun osaisi päättää mitä siihen laittaisi. 
Sanokaapa te.. Hortensiaa vai Pelargoniaa?



Pienet orvokit sulostuttavat saunan edessä. 

Nyt vaan odottelemaan niitä luvattuja helteitä. 
Ihanaa viikonloppua kaikille!!


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Saunan takana on tilaa!

Viime viikolla oli ihanan keväisiä päiviä, vaikka nyt piha onkin valkoisen räntäsohjon peittämä. Vappuna olimme isäni luona maalla, jolloin käytin tilaisuuden hyväkseni ja kavoin häneltä muutaman raparpetinmukulan mukaan omaa penkkiä varten.
Saunarakennuksen tausta oli täysin villiintynyt kun muutimme taloon 3 vuotta sitten. Nyt olemme saaneet sen kuriin ja alustaa tasotettua. Siellä on J:n puutyömaa, mutta toinen pääty on varattu minun hyötypuutarhaa varten. Sijoitin siis raparperipenkin sinne vanhan kaivonkannen viereen. Nyt haaveilen vielä pienestä kasvimaasta.


Kaivonkannen vieressä oli monttu jo kutsuvasti valmiina.


Sitä suurensin ja syvensin hieman. Lisäsin montun pohjalle maalta tuotua palanutta hevosenlantaa, 
ja päälle vielä puutarhamultaa. 


Siellä ne mukulat nyt lepäävät. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin että alkavat vielä tuosta kasvaa.



Samalla innostuin kitkemään kukkapenkin. Kato, siellähän kasvaa muutakin kun heinää... Tästä sain kimmokkeen vihdoin tilata etupihan perennapenkkiä varten kukat. Pääsisipä jo kaivuuhommiin :)